Keskellä kauneinta luontodokumenttia

Tarangire, Tansania. Puolipilvistä päiväntasaajan porotusta. 27 astetta. Lomafiilis 115%

Lauantai-iltana olimme sopineet Isac-kuljettajamme kanssa, että startti seuraavan aamun game drivelle olisi puoli kahdeksalta, kunhan olisimme ehtineet syöneet aamiaisen ja kerätä kamamme kasaan. Sunnuntain ohjelmassa olisi siis Tarangiren aamuisen safariajelun lisäksi siirtyminen iltapäivällä Manyara-järven kansallispuistoon, missä majoittuisimme Kururumu Tented Lodgeen eli eräänlaiseen telttaleiriin.

Asiallisen aamiaisen jälkeen olimme jo innolla lähdössä jatkamaan luontodokumentissa seikkailua. Siltä tämä kaikki afrikkalaisen luontonäytelmän keskellä liikkuminen nimittäin on alkanut nopeasti tuntumaan. Parastahan tässä kaikessa on juuri se, että autolla luonnonpuiston villieläinten keskellä liikuttaessa ei näköjään voi koskaan tietää mitä seuraavan mutkan takana odottaa. Joenuomassa voi olla norsulauma sammuttamassa janoaan. Pahkasiat juosta jölkyttelevät matalan aluskasvillisuuden seassa valppaan, mutta itsetietoisen näköisinä. Kuivuneen puun oksalla korppikotkat lepäilevät täysillä porottavassa auringonpaahteessa. Toisaalla impalalaumat kirmaavat pakoon auton säikäyttäminä ja seuraavassa laaksossa gafferipuhvelit tuijottelevat sinua varsin agressiivisen näköisinä ja tekevät eleillään selväksi, ettei kovin lähelle ole mitään asiaa.

Aina hetken päästä kuljettaja pysäyttää auton huomatessaan jotain kiinnostavaa ympäristössä. Moni pieni, mutta uskomattoman kaunis yksityiskohta olisi saattanut jäädä meiltä helposti huomaamatta, mutta kuljettajan kokeneet silmät osaavat poimia ympäröivästä luonnosta pieniäkin asioita. Upeita värikkäitä lintuja. Saalistaan kyttäävä haukka puun oksalla. Tällainen safari on kyllä valokuvaamisesta kiinnostuneelle ihmiselle oikea unelmien täyttymys, sillä kuvattavaa täällä todellakin riittää lähes loputtomiin ja jännitys kuvaa laukaistaessa muistuttaa jollakin erikoisella tavalla metsästämistä. Laukaisenko sulkimen juuri sillä oikealla hetkellä, jotta hetki tallentuu halutunlaisena? Nouseeko lintu lentoon, ennen kuin ehdin napata siitä kuvan? Onneksi valokuvia laukoessa ei kuitenkaan vahingoiteta näitä uhanalaisia eläimiä, sillä ajatus siitä, että noita upeita eläimiä ammuttaisiin hengiltä ihan vaan ihmisen iloksi ja keinotekoisia tarpeita tyydyttämään tuntuu vähintäänkin irvokkaalta.

Tarangire on erityisen kuuluisa runsaasta norsupopulaatiostaan ja niinpä niihin on näköjään vaikea olla törmäämättä täällä. Onneksi meidän ei kuitenkaan ihan kirjaimellisesti tarvinnut ottaa lähikontaktia näiden komeiden otusten kanssa, mutta on kyllä käsittämättömän hienoa ja kunnioitusta herättävää seurata norsulauman ruokailua ja liikkeitä aivan muutaman metrin päästä. Aluksi olimme hieman peloissamme, koska jotkut norsuista päästivät melkoisia varoitusääniltä kuulostavia törähdyksiä, mutta Isac sai meidät rauhoitettua vakuuttamalla, että niiden seuraaminen ihan näinkin lähietäisyydeltä on kohtuullisen turvallista.

Sunnuntaina nähtävien eläinten toivelistalla oli luonnollisesti isoja kissaeläimiä, joita emme olleet ehtineet vielä ensimmäisen illan saapumisen aikana nähdä laisinkaan. Isac tekikin ihan selvästi kovasti töitä miettiessään ja etsiessään sopivia paikkoja, mistä voisimme leijonia, leopardeja tai gepardeja löytää. Koska kyseessä on suuri, satojen neliökilometrien kokoinen aitaamaton luonnonpuisto ja villit, vapaasti liikkumaan pääsevät luonnonvaraiset eläimet, niin kukaanhan ei voi millään keinolla luvata tai antaa takeita siitä, että pääsisimme näkemään välttämättä yhtäkään toivomistamme eläimistä. Onneksi luonto ja onnettaret olivat kuitenkin eilen puolellamme.

Koska nyt maaliskuun lopulla täällä on jo matalasesongin aika, niin safariautoja näkyy liikkeellä todella harvakseltaan. Korkeasesongin aikana kuljettajat vaihtavat tietoja halutuimpien eläinten sijainnista radiopuhelimilla, joten tuolloin yhtä leijonalaumaa seuraamassa voi olla suorastaan tungos. Nyt pienten sateiden aikaan luonto on melkoisen vihreää ja vehreää, joten esimerkiksi leijonien löytäminen korkeasta heinikosta on todellisen työn takana. Onneksi Isac näytti kykynsä ja ajeli meidät vaistonsa sanelemana erään suuren suoalueen laitamalle, mistä löysimme leijonaemon lepäilemästä erään puun alta neljän pentunsa kanssa. Sydän pamppaillen seurasimme leijonaemon hieman huolestunutta loikoilua puun varjossa aivan kahden-kolmen metrin päästä. On kyllä vaikeata miettiä mitään yhtä voimakasta tunnetta, kuin mitä tuollainen luontokohtaaminen villien leijonien kanssa tarjoaa!

Pysähdyimme eräällä taukopaikalla lennättämässä kotimaasta mukaan ottamaamme lentävää kameraa. Avoimelta suoalueelta puhalsi kuitenkin sen verran kova puuskittainen tuuli, että lyhyttä lentoa lukuun ottamatta päätimme jatkaa kopterikuvausta paremmassa paikassa ja turvallisemmalla kelillä. Tuolla taukopaikalle törmäsimme myös englantilaiseen safariseurueeseen, jotka varsin äänekkäästi olivat vaihtamassa kamojaan autosta toiseen. He olivat nimittäin yhtäkkiä löytäneet kesken ajelun safarijeepin lattialta erittäin myrkyllisen vihreän mambakäärmeen, joten kukaan seurueesta ei enää suostunut astumaan tuon auton kyytiin, vaan heille oli tilattu paikalle uusi auto. Kuljettaja oli kyllä koittanut hätistellä käärmettä ulos autosta, mutta se oli ehtinyt luikahtaa jonnekin auton sokkeloihin. Toivottavasti se ei ollut luikerrellut kuitenkaan kenenkään kassiin, sillä tuommoinen matelija ei kyllä olisi kovinkaan mieluinen kämppäkaveri seuraavassa safarimajoituksessa.

Lähdimme palailemaan takaisin Tarangire Sopa lodgelle lounasta varten vähän ennen puoltapäivää ja matkalla Isacin tarkat silmät bongasivat jälleen jotain ympäristöstä. Olimme juuri ohittaneet erään ajoreittien risteyksen, joten jouduimme peruuttamaan vähän matkaa takaisin päin, mutta kun käännyimme ajamaan hieman sivummalle, niin huomasimme yksinäisen safariauton pysähtyneenä kuvaamaan jotain kaukaisuudessa. Päästyämme lähemmäs paljastui, että erään suuren puun varjossa loikoili gepardiemo pentunsa kanssa. Matkaa tuon upean ja aran eläimen luo oli varmasti satoja metrejä, eikä autolla päässyt lähemmäksi, joten aivan viimeisen päälle täydellistä valokuvaa tuosta tilanteesta ei päässyt ottamaan, mutta kyllä tästä oheisesta kuvasta varmaan jotain selvää saa. Onneksi Jaana pääsi myös ihailemaan upeaa kissapetoa kiikareillaan, joita ilman täällä ei kyllä tulisi toimeen laisinkaan.

Hotellille palattuamme kirjauduimme lounaan jälkeen lodgesta ulos ja lähdimme ajelemaan kahden ja puolen tunnin matkan Manyara-järvelle. Illalla viiden jälkeen saavuimme korkealla Itä-Afrikan hautavajoaman rinteellä sijaitsevaan telttaleiriin, josta oli hieno näkymä alas Manyara-järvelle. Huomenna olisi tiedossa game drive Manyaran kansallispuistossa, joten luvassa on toivottavasti lisää suuria tunteita ja hienoja luontokokemuksia.

Tämä blogipäivitys venyi yli vuorokaudella, koska Manyara-järven telttamajoitusmestassa ei netti jostakin syystä toiminut, joten päästiin laittamaan nämä sunnuntain jutut vasta maanantai-iltana.

Että tällaista täällä Tansaniassa nyt on. Ainakin tähän saakka loma on täyttänyt täydellisesti odotukset. Huippua, ihan huippua.