sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Nyt on loma kohdillaan



Tarangire, Tansania. Keskikeveä itäafrikkalainen helle. 28 astetta. Lomafiilis 110%

Perjantaina Arushassa heräillessämme kurkistimme tietysti heti ensimmäiseksi ikkunasta ulos, sillä trooppisen yön pimeydessä hotellille saavuttaessa ei ulkona paljoa ympäröivästä maailmasta ollut pystynyt havainnoimaan. Maisema olikin odotetun vihreä, mutta koska hotellimme sijaitsee puolentoista miljoonan asukkaan suurkaupungin reunamilla, niin ympäristö oli muuten luonnollisesti varsin afrikkalaisen urbaani.

Safariaikataulumme mukaan meillä oli koko aamupäivä vapaata aikaa, sillä lähtö Tarangireen olisi vasta iltapäivällä kahden aikaan. Niinpä päätimme lähteä aamiaisen jälkeen katselemaan jalkaisin hieman hotellin ympäristöä, mutta aika nopeasti hotellin porttien ulkopuolella huomasimme, että kaiken maailman kaupustelijat imaisivat heti kimppuumme yrittäen tyrkyttää kaikkea mahdollista turistirihkamasta ja taiteesta safarikarttoihin. Niinpä palasimme suosiolla muutaman kymmenen metrin kävelyn jälkeen takaisin hotellille, missä neuvottelimme hotellin edessä päivystävän kaverin kanssa pienestä kävelyretkestä Arushan muutamalle nähtävyydelle.

Masai-heimosta syntyisin oleva kaveri lupasi pientä korvausta vastaan käyttää meitä kävelyllä läheisten Arushan ruokamarkkinoiden alueella ja samalla näkisimme paremmin muutakin ympäristöä ilman että kaikki kaupittelijat olisivat vaivoinamme kimpussamme. Parasta kaverin tarjouksessa oli tietysti se, että hän lupasi, että voimme ottaa valokuvia ilman, että jokainen kuvattava on heti vinkumassa rahaa vastineeksi kuvan otolle. Mies nimittäin kertoi, että useimmat tuntevat hänet ja ymmärtävät, että hänen kauttaan rahaa tulee joka tapauksessa Masai-yhteisön hyväksi. Tiedä sitten, puhuiko kaveri totta vai vetikö mies retkipalkkion tyynesti omiin taskuihinsa, mutta homma toimi joka tapauksessa hyvin. Niinpä pääsimme kiertelemään oppaamme ja hänen kaverinsa mukana ympäristössä ilman, että meitä häirittiin kaupustelulla. Myös valokuvaaminen onnistui hienosti ja muutamia vienoja "Money, paparazzi" huutoja lukuun ottamatta sain räpsiä valokuvia täysin vapaasti.

Kävely sokkeloisella ja hurjan kokoisella afrikkalaisella markkina-alueella on jo kokemus sinänsä, En olisi ikikuunapäivänä uskaltanut lähteä tuonne kapeille kujille ilman paikallista opasta. Oppamme sanoikin, että jos olisimme menneet sinne kameroiden kanssa Jaanan kanssa keskenämme, olisi ollut varsin todennäköistä, että joku pitkäkyntinen olisi napannut jossakin kohtaa kameran käsistämme ja juossut sokkeloisten käytävien suojiin ilman, että olisimme voineet tehdä asialle yhtään mitään. Ja vaikka meiltä ei olisi ryöstetty yhtään mitään, niin noille kapeille käytäville ja kujille olisi ollut tosi helppo eksyä.

Onneksi kaikki sujui hienosti ja parin tunnin kävelyretken päätteeksi palasimme oppaidemme kanssa takaisin hotellille. Luonnollisesti kupletin juoneen kuuluvasti paluumatkalla oli pysähdyttävä toisen oppaan veljen liikkeessä, mistä melkoisen väännön jälkeen tinkasimme Jaanalle muutamia puisia koruja. Lopullinen hinta oli pyyntihintaan nähden reilusti alle kymmenesosa, joten pariin otteeseen piti jo kävellä ulos liikkeestä, jotta korukaupat saatiin syntymään.

Hotellilla meitä käveli vastaa hieman kiukkuisen näköinen nainen, joka kyseli, että olemmeko Kaleva Travelin matkalaisia. Myönteisen vastauksen saatuaan hän kertoi, että oli odotellut meitä hotellilla jo pari tuntia. Matkanjärjestäjämme oli lähettänyt hänet esittelemään safariohjelmaa, mutta meille ei kuitenkaan oltu kerrottu mitään moisesta ohjelmanumerosta. Onneksi nainen leppyi hieman, kun ymmärsi, ettemme olleet tienneet tällaisesta mitään, vaan meille oli ilmoitettu ainoastaan noutoaika kello kahdelta iltapäivällä. Päätimme hoitaa safaribriiffauksen saman tien pois alta, joten tilasimme Jaanan kanssa hotellin baarista gin&tonicit ja annoimme rouvan hoitaa safarivalmistelun meidän nauttiessa kylmiä juomia. Sinänsä hänellä ei oikeastaan ollut mitään sellaista uutta kerrottavaa, mitä emme olisi voineet jo aiemmin lukea Kaleva Travelin toimittamista infolapuista.

Lähtö ajomatkalle Tarangireen tapahtui aikataulun mukaisesti kello kahdelta iltapäivällä. Miltei heti liikkeelle lähdettyämme pysähdyimme jossain tienvarren kaupassa ostamassa hieman olutta ja muutakin juotavaa, koska seuraavat muutamat päivät viettäisimme kymmeniä tunteja tuossa safariautossa keskellä päivän tasaajan porottavaa hellettä. Täytyy kyllä todeta tosi tyytyväisenä, että kun meidän lisäksemme safariautossamme ei ole kuljettajan lisäksi ketään muita, niin olo tuntui suorastan luksukselta. Privaattisafari omalle kuskilla, ei paskempaa!

Noin kahden ja puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Tarangiren kansallispuiston porteille, missä pidimme pienen vessatauon sillä aikaa, kun kuljettajamme hoiti meidät sisään alueelle. Ensimmäinen varsinainen safariajelu alkoikin saman tien kansallispuiston sisälle päästyämme, kun kuljettaja nosti auton katon ylös ja lähdimme ajelemaan hitaasti puiston sisälle. Ja mikä ajomatka tuo illan reissu olikaan. Naamaa vetää vieläkin rajuun hymyyn, sillä sen verran huikea tunnekokemus tuo ensimmäinen gamedrive oli. Sitä on oikeastaan edes vaikea kuvailla sanoilla, miltä tuntuu olla noin lähellä oikeata afrikkalaista luontoa.

Näimme vajaan kolmen tunnin ajomatkan aikana kymmenittäin eri eläinlajeja niiden oikeassa aidossa elinympäristössä. Lukuisia erilaisia antilooppeja, pahkasikoja, kirahveja, värikkäitä lintuja ja monenlaisia apinoita. Välillä edestämme muutaman metrin päästä juoksi shakaali ja oli suorastaan hieman pelottavaa seurata sitä, kuinka norsulauma kulki aivan muutaman metrin päästä vierestämme aivan pientä pikkuelefanttia suojellen. Korppikotkat kiertelivät kuolleen kirahvin raadon ympärillä, mutta me emme siinä kovin kauaa viihtyneet, sillä mätänevän lihan tuoksu oli jotakin luotansa työntävää.

Melkein tippa tulee linssiin, kun ajattelee jälkikäteen noita eilisiä tuntemuksia. Jaanan totesikin, että pitää oikeastaan nipistää itseään aina välillä poskesta, jotta tajuaa, että tässä sitä nyt ollaan keskellä tätä kaikkea savannin elämää, eikä vaan katsota näitä tapahtumia omalta sohvalta Avara Luonto -ohjelmasta, kuten aiemmin ollaan tehty.

Mutta tässä siis hieman ensimmäisen päivän safarifiiliksiä Afrikasta. Huikeaa, käsittämätöntä, paljon hienompaa, kuin olisi ollenkaan edes uskaltanut villeimmissä unelmissaan kuvitellakaan. Tätä on pakko saada lisää. Onneksi edessä on vielä monta safaripäivää eri paikoissa. Voi olla, että seuraavat päivitykset ovat enemmänkin kuvapainotteisia. Kirjoitella voisi sitten vaikka, kun mennään löhöilemään Sansibarille. Nyt annetaan kameran laulaa ja sielu ja silmät saavat nauttia siinä sivussa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti juttuja, kuvia tai muuta sisältöä. Kaikki palaute on tervetullutta!